Tapauskovainen

Kohta on aatto. Sen päivän viettoon kuuluu käynti joulukirkossa. Joku vääräleuka sanoisi, että juuri se on tapauskovaisen merkki. Inhoan tuota määritelmää ja siedän jopa kirosanoja sitä paremmin.

Käyn kirkossa silloin, kun huvittaa ja joulu on ehdottomasti yksi niistä vuoden hetkistä, mihin se mielestäni kuuluu. Se on muodostunut tavaksi, mutta se sisältää paljon muutakin. Hetki kirkonpenkissä on rauhallinen, kiireetön ja jotenkin vapauttava. Ei harras vaan pikemminkin pirteä ja voimauttava. Siitä välittyy tunne siitä, että nyt on palikat paikallaan. Siinä ajatuksessa välittyy myös joku suuri tunne uskostakin. Siis se, että tuntee asioiden olevan hyvin juuri näin. Koen, että se, miten tapauskovaisuudesta puhutaan, halventaa tuota kokemusta.

Sanotaan, että suurin osa suomalaisista on tapauskovaisia. Olisiko kuitenkin parempi sanoa, että ollaan ihan tavallisia suomalaisia, joiden käsitys uskonnosta on aika perinteinen ja käytännöllinen. Siinä Jumalaa pohditaan muutaman murahduksen verran silloin tällöin. Siinä käydään kirkossa silloin, kun siihen terassihommien, harrastusten ja perhesuhteiden viidakossa tulee mahdollisuus. Luetaan Raamattua silloin, kun joku pyytää kummiksi. Se on sellaista ruisleipäuskoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *