Lupa ajatella toisin

Tätä kirjoittaessani olen juuri lukenut jonkilaiseta ”someraivosta” entisiä vegaaneja kohtaan. Syy tähän on ollut se, että jukkisvegaani on vaihtanut ruokavaliotaan, eikä ole kertonut asiasta julkisesti. En ota kantaa salailuun tai siihen, että väittää olevansa jotain muuta kuin on, vaan haluan nostaa esille sen, että ihmisellä on oikeus muuttaa mielipidettään.

On tavattoman vaikeaa myöntää sitä, että ajattelee jostakin asiasta toisella tapaa, kuin ennen. Joskus on kovaan ääneen julistanut, että yksityisautoilua pitää vähentää, mutta sitten kun saa ajokortin ja oman auton, niin asiasta ollaankin vaan ihan hiljaa. Oma kanta asiaan on muuttunut, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen.

Uuden oppiminen tulee olla koko elämän kestoinen matka. Sen varrella tulee lisää tietoa ja sitten sitä soveltaa omaan tekemiseensä. Siltä matkalta löytää itsensä monesti tilanteesta, jossa huomaa, että oma ajattelu on muuttunut. Se pitää osata kertoa rohkeasti myös ääneen. Mielestäni se, että mielipiteet muuttuvat kertoo siitä, että ihminen uskaltaa ajatella ja kehittyä. Hölmöyttä on se, että pitää jääräpäisesti kiinni pölyttyneistä ajatuksista vaan sen takia, ettei ole jaksanut ottaa riittävästi selvää.

Erään ekosysteemin katoaminen

Tein yli.fi testin, jossa kysyttiin tunnistanko uhanalaisia lajeja. Luulin tunnistavani, mutta kun testi kertoi varpusen olevan uhanalainen, aloin kyseenalaistamaan tietoni. Taitaa ollut käynyt niin, että tietoni uhanalaisista lajeista onkin päässyt vanhenemaan.

Osaltaan tietoni perustuivat lapsuuteeni. Elin maalla ja meillä oli maatila, jossa oli paljon eläimiä, pääosa lypsykarjaa. Kärpäsiä surrasi kesäisin ihan harmiksi asti, hiiriä ja rottiakin sai poikasena metsästää. Parhaimmillaan laskin toistakymmentä pääskysen pesää autotallin räystäiden alta. En muista myöskään vuotta, joilloin en olisi nähnyt kana- ja hiirihaukkaa taivaalla lentämässä. Nämä muka uhanalaiset varpuset liikkuivat isoissa parvissa nappaillen viljaa mistä ikinä nokkaansa saivatkaan.

Sitten tuli aika, kun tilan toiminta piti lopettaa. Tuohon aikaan hävisi kylältä käytännössä kaikki maatilat, koska kukaan ei halunnut laajentaa rankasti isompaan yksikköön. Tutut eläimet vietiin pois ja pihapiiri hiljeni. Seuraavana kesänä ei enää ollut kärpäsiä. Sen täytyi olla paikalle ilmaantuneille pääskysille iso järkytys. Jossain vaiheessa hiiret, rotat ja varpuset olivat syöneet viimeisetkin jäljelle jääneet jyvät. Haukat muuttivat reviiriään, kun alueella ei ollutkaan riistaa heidän tarpeisiinsa.

Joku vuosi taaksepäin havahduin tähän muutokseen. Oli kesä ja tajusin, että eihän täällä kuulekaan pääskysten laulua. No loogisesti tajusin, että ei muuten ole niitä kärpäsiäkään. Se, että maatila lopetti merkitsi myös erään ekosysteemin katoamista. Se, että maatilojen määrä on romahtanut lapsuudestani, on merkinnyt monien vastaavien ekosysteemien loppua. Tästä perspektiivistä katsottuna en ihmettele yhtään, että varpusestakin voi tulla uhanalainen.