Muutama koulujen rakenteellinen ongelma

Minua ei niinkään haittaa se, että koulu alkaa tosi aikaisin aamulla. Tarkoitan aikaisella sitä, että yhteiskunnan vuorokausirytmi on muuttunut iltapainotteisemmaksi, kuin silloin joskus virka-aikaa keksittäessä. Minulle aikainen herääminen luontaista ja normaalia, eikä se kouluani haitannut. On kuitenkin muutama muu koulun rakenteellinen ongelma, jotka voisi mielestäni muuttaa vaikka heti.

Olen jotenkin rutiineihin taipuvainen kaveri. Päivässä pitää olla tietty rytmi ja aikataulu, joka pääosin pitää. Pidän siitä, että pystyn pitämään viikon tapahtumat päässäni ja tiedän, mitä tapahtuu. Joku järjestys on hyvä olla, vaikka sitä ei työpöytäni siisteydestä voisi päätelläkään. Joskus peruskoulun loppupuolella joku kuitenkin keksi jakso- järjestelmän. Se tarkoitti sitä, että yhden lukujärjestyksen sijaan minun pitikin muistaa vuodessa kuusi lukujärjestystä. Se tarkoitti myös sitä, ettei liikuntaa, eikä musaa, tullut jokaiseen kuukauteen. Sitäkin se tarkoitti, että sitten kun oli ruotsia, niin sitä oli kunnolla.

Poikien koulumenestystä verrataan monesti tyttöjen vastaavaan. Sarkastisesti voisin sanoa, etten tiedä, minkä tuloksen yleinen mielipide tähän vertailuun antaa. Mielestäni etenkin poikia kurittaa se, että koulussa ei alusta asti julkaista tuloksia numeroina. Kunnon kilpailuhenki elää minussakin vahvana ja se, että sain vertailla numeroita kavereiden vastaaviin, oli minulle yksi tärkeimmistä motiiveista opiskella. Minulla ei ollut kunnianhimoa yliopistoon, mutta halusin olla muutamia tyyppejä parempi ja siinä oli tsemppiä kerrakseen.

En ole siis jaksoihin perustuvan koulujärjestelmän fani, mutta vielä enemmän haluaisin saada numerot takaisin. En itseni, vaan kilpailuun taipuvaisten poikien tähden.

Nautinnosta kehittymiseen

Aiemmin kerroin, kuinka juoksusta nauttiminen otti minulla aikaa sen kolmisen kuukautta aktiivista harjoittelua. Kolme kuukautta ja sitten olin tilastojen mukaan paremmalla tasolla, kuin ikäiseni miehet yleensä. Se ei kuitenkaan ollut se taso, jolle halusin jäädä.

Olin oppinut juoksemaan tasolla, joka tuntui nautittavalta, mutta kehitys tuntui hiipuvan. Keho oli omaksunut nykyisen tason, eikä se saanut riittävästi haastetta. Oli palattava takaisin siihen tilaan, jossa nautinnon sijaan tulee myös sellaisia haasteita, jotka vaativat sitä kuuluisaa sisua. Oli taas lähdettävä haastamaan itseä.

Hyvän olon tunne hiipii salakavalasti mukaan tekemiseen. Sen voi huomata vaikka työpaikalla siitä, että kehitys lakkaa, kun luulee nykyisen tason jotenkin riittävän. Samat vanhat kaavat toistuvat, mutta mitään uutta ei ilmesty. Parisuhdekin vaatii ajoittain jotain uutta, joka tuo väriä siihen tavalliseen, harmaaksi kuvattuun, arkeen. Sama homma on harrastuksissa. Ei kitaristista tule huippua sillä, että se tyytyy soittamaan Paranoidin ja Smoke on the waterin erityisen hyvin. Kehittyminen vaatii siis sitä, että on valmis uudestaan ja uudestaan haastamaan itseään taitorajojensa äärissä.