Urheilu tuo myös pettymyksiä ja pahaa oloa

Tänään fiilis juosta oli hyvä. Aamupala maistui ja nousevaa aurinkoa katsellessa mietin, että mihin lähtisin juoksemaan yli tunnin kestävälle lenkille. Reitti kulki kaduilla, mutta pääosin puistossa kauniissa maisemissa. Kroppa tuntui rennolta ja jalka nousi iloisesti. Hetkestä olisi ollut helppo julkaista kuva reippaan näköisestä urheilijasta kauniissa maisemassa. Treenaaminen ei kuitenkaan ole vaan tällaista kiiltokuvaa.

Aluksi homma on helppoa. Lenkit on lyhyitä ja tehot pieniä. Tästä huolimatta tulosta tulee, koska kroppa ei ole tottunut liikkumaan ja yrittää nyt säätää itseänsä toimimaan. Jokusen kuukauden päästä alkaa jo vaikeampi vaihe, kun tajuaa, että nyt kehittyäkseen tarvitsee lisää tehoja. Sitten huomataan se, että pitää tehdä oheisiakin, jotta juoksuasento säilyy. Hommasta tulee totisempaa ja raskaampaa. Tällainen sykli jatkuu niin kauan, kun ei ole tyytyväinen siihen tasoon, jolle on päässyt.

Menneen syksyn ja talven aikana minulla on ollut monta sellaista hetkeä, jolloin olen pakottanut itseni liikkeelle. Juoksu ei kulje, kroppa tuntuu väsyneeltä ja jalat liukastelevat jäällä. Kotiin tullessa on kyllä vähän ylpeä siitä, että lähti, mutta surullinen ja vihainenkin, koska ei kulkenut. Muistan yhden pidemmänkin jakson, jolloin yksikään treeni ei maistunut kuukauteen hyvältä. Samaan aikaan kehityskin hidastui tai oikeataan se lakkasi kokonaan. Syynä oli se, että ruoka ja lepo eivät riittäneet kasvaneeseen harjoituskuormaan nähden. Tuon jakson aikana olisi ollut helppo lopettaa koko touhu. Muutaman kerran olen sairastunutkin, jolloin en ole päässyt treenaamaan. Silloin mieli on maassa, kun pelkää takapakkia. Uhrattu aika tuntuu menneen hukkaan.

Lopulta se, joka on tsempannut eteenpäin, on ollut tavoite. OIkeastaan sarja tavoitteita. Kaukana tähtäimessä on ollut maraton alle 3h30min. Sitä ennen pk -lenkki alle 5min/km vauhdilla, koska tuolla vauhdilla maratonkin taittuu tavoitteeseen. Joka viikko olen yrittänyt tehdä kaikki suunnitellut harjoitteet ja joka kuukausi olen yrittänyt tehdä enemmän, kuin edellisenä kuukautena. Näiden tavoitteiden avulla olen jatkanut luovuttamisen sijaan. Tietenkin apuna on ollut myös joukko tsemppaavia ihmisiä, joita saan heidän tuestaan kiittää. Samaan aikaan olen myös ymmärtänyt sen, että mitään ei tapahdu hetkessä, vaan sille pitää antaa aikaa. Sen pitkän ajan sisään mahtuu myös monia pettymyksiä ja surun hetkiä. Pitkässä juoksussa kuitenkin hyvät hetket ja nautinto peittävät surut alleen.

Muutama koulujen rakenteellinen ongelma

Minua ei niinkään haittaa se, että koulu alkaa tosi aikaisin aamulla. Tarkoitan aikaisella sitä, että yhteiskunnan vuorokausirytmi on muuttunut iltapainotteisemmaksi, kuin silloin joskus virka-aikaa keksittäessä. Minulle aikainen herääminen luontaista ja normaalia, eikä se kouluani haitannut. On kuitenkin muutama muu koulun rakenteellinen ongelma, jotka voisi mielestäni muuttaa vaikka heti.

Olen jotenkin rutiineihin taipuvainen kaveri. Päivässä pitää olla tietty rytmi ja aikataulu, joka pääosin pitää. Pidän siitä, että pystyn pitämään viikon tapahtumat päässäni ja tiedän, mitä tapahtuu. Joku järjestys on hyvä olla, vaikka sitä ei työpöytäni siisteydestä voisi päätelläkään. Joskus peruskoulun loppupuolella joku kuitenkin keksi jakso- järjestelmän. Se tarkoitti sitä, että yhden lukujärjestyksen sijaan minun pitikin muistaa vuodessa kuusi lukujärjestystä. Se tarkoitti myös sitä, ettei liikuntaa, eikä musaa, tullut jokaiseen kuukauteen. Sitäkin se tarkoitti, että sitten kun oli ruotsia, niin sitä oli kunnolla.

Poikien koulumenestystä verrataan monesti tyttöjen vastaavaan. Sarkastisesti voisin sanoa, etten tiedä, minkä tuloksen yleinen mielipide tähän vertailuun antaa. Mielestäni etenkin poikia kurittaa se, että koulussa ei alusta asti julkaista tuloksia numeroina. Kunnon kilpailuhenki elää minussakin vahvana ja se, että sain vertailla numeroita kavereiden vastaaviin, oli minulle yksi tärkeimmistä motiiveista opiskella. Minulla ei ollut kunnianhimoa yliopistoon, mutta halusin olla muutamia tyyppejä parempi ja siinä oli tsemppiä kerrakseen.

En ole siis jaksoihin perustuvan koulujärjestelmän fani, mutta vielä enemmän haluaisin saada numerot takaisin. En itseni, vaan kilpailuun taipuvaisten poikien tähden.