Täydellisen sixpackin metsästys

Vanhempi pojistani, reipas vitosluokkalainen, kuunteli radioista personaltrainerin haastattelua tarkalla korvalla. Siinä vaiheessa, kun sieltä kerrottiin, että sixpack syntyy erittäin tiukalla ruokavaliolla, hän huokaisi. Asia oli painanut urheillullista poikaa, koska peliporukoissa ja koulun kaveriporukoissa sixpackkejä oli jo alettu vertailemaan. Mikään ei siis ole muuttunut sitten omien kouluvuosien.

Olen koittanut sanoa samaa, kuin mitä radion haastateltava kertoi. Sixpack syntyy siitä, että saa riittävän alhaisen rasvaprosentin ja se on eri asia, kuin se, että on urheilullisesti hyvässä kunnossa. Ajatuksissani mietin kuitenkin, että miksi 5- luokkalaiset kokevat tarvetta vertailla itseään noin ja kuinka paljon minun pitää auttaa pojan itsetunnon rakentamisessa, jotta hän kestää tuon vertailun?

Ulkonäköpaineet ovat ajatuksissa sukupuolittuneet niin, että ne mielletään yleensä naisten ongelmaksi. Harvemmin puhutaan miesten ulkonäköpaineista. Niistäkin olen kyllä lukenut. Lasten ulkonäköpaineista taas en muista lukeneeni. En kyllä usko, että he edes ajattelevat asiaa, ellei sitä tällaisten esimerkkien kautta aleta korostamaan. Lapsista kasvaa kuitenkin nuoria ja aikuisia. Jossain tuollaisissa kokemuksissa saattaa itää myös se riittämättömyyden tunne, että ei muka kelpaa sellaisena, kuin on.

Esikuvia

Muistan ihailleeni Ihmemies MacGyveria. Hänen taitonsa ratkaista erilaiset ongelmatilanteet upposivat nuoren pojan luovaan mieleen kuin kuuma veitsi voihin. Ihannointi kumpusi sitten leikeissä kaikenlaisiksi paalinaruviritelmiksi. Tuli kuitenkin aika, kun MacGyver vaihtui urheilijoiden kautta muusikkojen ihannointiin. Ihmeelliset keksinnöt eivät kiinnostaneet, kun syliin sai oikean sähkökitaran ja pääsi esiintymään. Tuossa vaiheessa lapsuuskin oli jo vaihtunut nuoruudeksi.

Ihannoin myös vanhempiani, sukulaisia ja muita tuttuja, jotka osasivat jotain mielestäni hienosti. Halusin kipeästi olla se kaverin isoveli, jolla oli jo oma mopo. Tuon ajan unelmat ja haaveet olivat kuitenkin suhteellisen pienestä piiristä ammennettuja. Mielikuvat ihannointiin löytyivät paitsi lähipiiristä, niin myös lehtien sivuilta ja television ohjelmista.

Nyt nuoremmalle minulle ei varmaan riittäisi enää haaveilu siitä kaverin isoveljen moposta. Miksi tyytyisin siihen, kun voin seurata reaaliajassa maailman parhaita ajajia hienoimmilla pyörillä? Haaveilu ei ala mistään kovin tavallisesta vaan jostain erityisestä yksilöstä, joka on vienyt taitonsa poikkeuksellisiin mittoihin. Samalla tämä taitaja luo vaivihkaa minulle mielikuvat siitä, millainen minun olisi hyvä olla. Jonkinlainen realismi kuitenkin häipyy silloin, kun kaikissa haaveissa esikuvamme muuttuvat tavallisista hahmoista poikkeuksiksi. Pitäisi olla kaunein, urheilullisin, musikaalisin, tyylikkäin, fiksuin ja kaikin puolin paras. Silloin on hyvä muistaa se, että nämä mielikuvat tuo yhä useammin eteemme joku koodinpätkä, joka uskoo tietävänsä sen, mitä me todella haluamme.