Sosiaalisen median loukussa

Olen kirjoittanut suurimman osan kirjeistäni ennen kuin täytin 18- vuotta. Kirjeen kirjoittaminen, lähetystietojen kaivaminen ja postittaminen otti oman aikansa. Sitten muutaman päivän odotus, jonka jälkeen tiesin, että kaverini on saanut postini. Tämän jälkeen alkoi  paluupostin odotus, jota kesti aina määräämättömän ajan verran. Sitten tulivat sähköpostit, älypuhelimet ja sosiaalinen media.

Loin Facebookkiin tunnukset aikana, jolloin siellä ei vielä ollut kovin montaa aikuista. Alkuhuumassa kävin siellä useasti päivän aikana tutkimassa tapahtumia. Tunsin jonkilaista ylpeyttä, kun kaverilaumani kasvoi jatkuvasti. Sitten tuli aika, kun muut sovellukset kirivät rinnalle ja ohi. Parhaimmillaan minulla oli Facebookin lisäksi, Twitter, LinkedIn, Flickr, Pinterest, AskFm ja Instagram. Kaikissa niissä oli kavereita sen verran, että kaiken seuraaminen olisi vaatinut kaiken aikani. Ehkä siksi en enää jaksanut asennella Snappiä.

Joskus ajattelin, että yhteydenpito kavereihin helpottuu näiden kaikkien sovellusten kautta. Ehkä yhteydenpito helpottuikin, mutta samalla huomasin, etten säästänytkään siinä yhtään aikaa. Sain näet helppouden vaihtokaupassa itselleni kirjoittamattomia velvollisuuksia seurata, tykätä ja reagoida salamana uusiin viesteihin ja päivityksiin.  Poissa oli myös se kärsivällisyyden aika, jolloin jaksoin odottaa kirjettä saapuvaksi. Olin astunut loukkuun.

Nykyään selaan Facebookkia aika harvoin. Aika on ajamassa siitä ja muistakin vanhemmista sovelluksista ohitse. Olen myös opetellut itselleni sopivan verkkaisen tavan reagoida viesteihin. Silti näiden muutosten jälkeenkin koen, että minun pitäisi olla aktiivisempana läsnä, sillä ovathan kaveritkin siellä. Enää ei ole paluuta vanhaan.