Lautalattialla

Pidän lautalattian tunnusta. Sen pehmeys ja luonnollisuus vievät voiton betonista ja etenkin muovimatoista. Lattia naksuu vuodenaikoja seuratessaan ja talon alkuperäisissä portaissa kuuluu pientä natinaakin. Tuntuu siltä, että lattia voisi olla elossakin.

Vanhaa taloa remontoidessa oli selkeästi mielessä, että lattia tehdään laudoista. Niitä sai mittailla ja nakutella ponttiin ihan riittävästi yhden ihmisen tarpeiksi, mutta tulos jaksaa aina vain hymyilyttää. Mieleen tulee etäinen kahvimainoksen tuntu, kun istutaan lattialla höyryävää juotavaa siemailemassa, eikä ole jaksettu riisua edes työvaatteita pois.

Haikealla mielellä luin vuoden viimeisinä päivinä uutisia, joissa kerrottiin, että Kyyjärven saha- niminen yritys lopettaa toimintansa. Tuosta samaisesta paikasta on lähtöisin nekin laudat, joilla kahvini siemailin viimeisen lattian valmistuttua. Rakentamisen trendeissä betonilattia vei voiton, mutta minun päässäni järjestys on toisenlainen.

Tapauskovainen

Kohta on aatto. Sen päivän viettoon kuuluu käynti joulukirkossa. Joku vääräleuka sanoisi, että juuri se on tapauskovaisen merkki. Inhoan tuota määritelmää ja siedän jopa kirosanoja sitä paremmin.

Käyn kirkossa silloin, kun huvittaa ja joulu on ehdottomasti yksi niistä vuoden hetkistä, mihin se mielestäni kuuluu. Se on muodostunut tavaksi, mutta se sisältää paljon muutakin. Hetki kirkonpenkissä on rauhallinen, kiireetön ja jotenkin vapauttava. Ei harras vaan pikemminkin pirteä ja voimauttava. Siitä välittyy tunne siitä, että nyt on palikat paikallaan. Siinä ajatuksessa välittyy myös joku suuri tunne uskostakin. Siis se, että tuntee asioiden olevan hyvin juuri näin. Koen, että se, miten tapauskovaisuudesta puhutaan, halventaa tuota kokemusta.

Sanotaan, että suurin osa suomalaisista on tapauskovaisia. Olisiko kuitenkin parempi sanoa, että ollaan ihan tavallisia suomalaisia, joiden käsitys uskonnosta on aika perinteinen ja käytännöllinen. Siinä Jumalaa pohditaan muutaman murahduksen verran silloin tällöin. Siinä käydään kirkossa silloin, kun siihen terassihommien, harrastusten ja perhesuhteiden viidakossa tulee mahdollisuus. Luetaan Raamattua silloin, kun joku pyytää kummiksi. Se on sellaista ruisleipäuskoa.